Ei ole vaikea huomata Ervastin inhimmillinen, osaa ottava asenne kaikkia köyhyydessä ja kurjuudessa eläviä ihmisiä kohtaan. Hänen suhtautumisensa sosialistiseen liikkeeseen on mielestäni myös määrätyllä tavalla empaattinen.
Ei siis ihme, että ihmisryhmien kokemukset keskinäisestä yhteisyydestään, välimatkojen lyheneminen ja tiedon kulun nopeutuminen, köyhyyden ja kurjuuden poistamisen tärkeys, ajatus veljeydestä sekä ihmiskunnasta yhtenä suurena kansallisuutena olivat Ervastin mielestä ”järkeviä” seikkoja, jotka oli syytä ottaa huomioon myös sen sosialistisen näkökannan ymmärtämiseksi, oikeuttamiseksi, että kansojen ns. yksilöllisyys olisi ohimenevä, haihtuva asia. Se ei kuitenkaan ole hänen näkökantansa, kuin eivät muutkaan materialistis-sosialistisen maailmankatsomuksen äärimmäiset johtopäätökset. Kuten uskontojen, erilaisten valtiomuotojen, tapojen jne jääminen menneisyyteen, ja että ihmiset muuttuisivat tulevaisuudessa yhä enemmän ”yhdennäköisiksi”, samankaltaisiksi.
Kuulijoiden ajattelua virittävin kysymyksin ja vastauksin hän lähtee näitä asioita edelleen tutkimaan ja selvittämään. Poimitusti, yhdistellen siitä näin:
Henkiseen elämään luottava uskoo ja tietää, että ihmisessä piilee jokin kuolemattomuus. Niin kuin yksilö ei kansakaan ole vain hetkellinen haihtuva ilmiö. Tuo kuolemattomuus ei ole vain samaa kuin kansan sielun kaikki ilmennykset, vaan sellainen, joka on ja säilyy sen takana.
Tullessaan todelliseen itsetuntoon ihminen ei saata kieltää omaa persoonallista erikoislaatuisuuttaan. Ihmiset tulevat aina sen säilyttämään, kehittyivätpä he kuinka korkealle tahansa. On rikkaus, etteivät he ole toistensa kaltaisia, ”yhdenmallisia”, vaan kaikkine puutteineenkin juuri erilaisia. Juuri se auttaa meitä näkemään myös ihmisessä piilevän jumalallisen, kuolemattoman siemenen, joka ilmenee hänen persoonallisuutensa kautta.
Päästäkseen todelliseen itsetuntoon ihminen saattaa käyttää vain kaikkia niitä voimia, mitkä ovat hänessä, muuttamalla, nostamalla ne niin sanoaksemme korkeammalle tasolle. Sama pätee myös kansaan. Ei kansa opi tuntemaan itseään, jos se joutuu kieltämään itseään, erikoislaatuisuuttaan, ulkoista ilmennystään. Mutta oppiessaan olemaan oma itsensä se luonnollisesti säilyttää sen mikä sille on ominaista ilmeten myös kulttuurina ja tapoina, jotka läpi historian ovat olleet kansalle tärkeitä.
Kyllä kansallakin on siis jokin oma itse, joka yhdistää kaikki sen yksilöt kokonaisuudeksi. Samalla tavoin kuin ihmisessä on itse, joka yhdistää kaikki hänen eri ominaisuutensa kokonaisuudeksi, joka tekee hänestä elävän olennon ja joka on edellytyksenä, että hän voi pyrkiä itsetuntoon, omana itsenään olemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti